Loading...
Äänekosken kaupunki 03/20152018-09-15T18:18:45+00:00

Project Description

Äänekosken kaupunki 03/2015

Äänekosken kaupungilla oli ongelmia Asemakadun koulun sisäilman kanssa. Vanha 50-luvulla rakennettu kivikoulu oli päätetty poistaa käytöstä ja uuden koulun hankesuunnittelu oli alkanut. Rakennus oli VTT:n ohjeistuksen mukaisesti ylipaineistettu, mutta se ei riittänyt pitämään käyttäjien oireita kurissa. Siirtymäajaksi väistötilojen hankkiminen olisi kustantanut arviolta 500 000 euroa.

Kohteessa aloitettiin Claeris-käsittelyn pilotointi, jonka alussa selvitettiin oireilun lähtötaso. Kuukauden seurantajakson jälkeen oireilu oli helpottanut pilottiryhmän jäsenillä niin paljon, että tilojen käsittelyä päätettiin jatkaa. Kaupunki säästyi suurelta väistötilainvestoinnilta. Väistötiloihin siirtymisen vaivalle ja työhyvinvoinnille, niin opettajien kuin oppilaidenkin, ei voi edes laskea hintaa.

Myöhemmin olemme toteuttaneet Äänekosken kaupungille puolentusinaa isompaa ja pienempää hanketta.

Kuva: © Tiia Monto, CC BY-SA 3.0

Muita kohteitamme: